Tietoa pehmoGIS-tutkimuksesta:
Yhteystiedot: pehmoGIS-verkkopalvelun toteuttajat ja tutkijat
Tutkimus on Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen (YTK) ja Vaasan kaupunkisuunnittelun välinen tutkimushanke. Tutkimuksesta vastaa YTKssa pehmoGIS-tiimi, jonka vetäjänä toimii Marketta Kyttä.
Yhteydenotot:
Aalto yliopisto, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus
Maarit Kahila
(tutkimukseen liittyvät kysymykset)
Sähköposti: maarit.kahila_at_tkk.fi
Kristoffer Snabb
(tekniset kysymykset)
Sähköposti: kristoffer.snabb_at_tkk.fi
Juhani Hallasmaa
Vaasan kaupunki, kaupunkisuunnittelu
Sähköposti: juhani.hallasmaa_at_vaasa.fi
Tutkimuksen tavoite ja aikataulu
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen (YTK) ja Vaasan kaupunkisuunnittelun välisessä tutkimushankkeessa toteutetaan Sinun Vaasa -verkkopalvelu. Hankkeessa hyödynnetään ja kehitetään eteenpäin jo monessa aikaisemmassa hankkeessa kehitettyä pehmoGIS-menetelmää kohti jatkuvasti auki olevaa verkkopalvelua, joka vastaa entistä paremmin kaupunkisuunnittelun haasteisiin. Palvelu on Internet-pohjainen GIS-palvelu, jossa asukkailla on mahdollisuus tuottaa kokemuksellista ja käyttäytymiseen liittyvää tietoa paikkatietopohjaisesti ts. merkitsemällä itselleen tärkeitä asioita kartalle. Palvelussa vastaajat voivat merkitä ympäristönsä vahvuuksia ja heikkouksia, arvioida arjen palveluita, piirtää käyttämiään reittejä sekä antaa parannusehdotuksia. Tämän lisäksi asukkaat voivat tarkastella ja analysoida jo annettuja vastauksia.
Asukkaat ovat elinympäristönsä varsinaisia loppukäyttäjiä ja asiantuntijoita, jolloin heillä on viime kädessä tieto siitä, miten heidän ympäristönsä toimii ja mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet. Kaupunkisuunnittelun tavoite on turvata ja edistää sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän elinymparistön kehittämistä. Tämän saavuttaminen edellyttää uudenlaista ajattelutapaa ja menetelmiä, jotka tukevat asukkailta tulevan tiedon entistä tehokkaampaa hyödyntämista osana kaupunkisuunnitteluprosessia ja lopputuloksena olevia suunnitteluratkaisuja.
Aikataulu: Palvelua rakennetaan vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa avataan Sinun Vaasa-verkkopalvelun osio, jossa asukkaat voivat tuottaa omaan elinympäristöönsä liittyvää tietoa. Tämä osa otetaan käyttöön elokuun 2010 aikana. Tällöin kerätään tietoa erityisesti Palosaaren alueen elinympäristöön liittyvistä kokemuksista. Seuraavaksi avataan Asukkaiden Vaasa –palvelu, jossa voi tarkastella kerätyn aineiston perusteella, mitä mieltä vaasalaiset ovat elinympäristöstään ja ajankohtaisista suunnitteluhankkeista esim. Palosaaren salmen ja Mansikkasaaren tulevista kilpailuehdotuksista.
Tutkimushankkeen kokonaisaikataulu:Hankkeen kesto on 3-vuotta (syksy 2009 – syksy 2012)
Tietojen suojaaminen (tietojen julkaisu, hyödyntäminen, tutkimusaineiston käyttötarkoitus)
Tietosuoja
Verkkopalvelu toimii Aalto-yliopiston suojatulla palvelimella, ja kyselystä koostuvaan tietokantaan on pääsy vain tutkimushankkeessa työskentelevillä henkilöillä. Sovellus ei ole suorassa yhteydessä Vaasan kaupungin tietojärjestelmiin.
Tutkimuksessa ei käsitellä henkilötietolain piiriin kuuluvia tietoja (kuten osoitteita, nimiä tai henkilötunnuksia). Tutkimuksesta on laadittu Tietosuojavaltuutetun ohjeiden mukainen tieteellisen tutkimuksen rekisteriseloste (ks.rekisteriseloste).
Tutkimusaineiston tietoja käsitellään aina ryhmittäin, ei yksilötasolla. Yksittäisten vastaajien antamia vastauksia ryhmitellään esim. sukupuolen, ikäryhmän ja asuinpaikan perusteella ja niissä käsitellään ryhmien antamia keskimääräisiä vastauksia, kuten keskimääräistä matkaa tärkeisiin paikkoihin tai kulkutapoja töihin. Julkaistavista vastauksista on mahdotonta jäljittää yksittäisten ihmisten tai yksittäisessä rakennuksessa asuvien ihmisten vastauksia.
Tietojen julkaisu ja hyödyntäminen
Asukkaiden Vaasa –sivustolla on jatkossa mahdollisuus visualisoida kartalla käyttäjien antamia vastauksia. Tämä osio palvelusta avataan viiveellä, jotta ensin saadaan kerättyä maantieteellisesti riittävän kattava aineisto. Rekisteröidyttyään palvelun käyttäjäksi vastaaja antaa luvan tietojen julkaisuun Sinun Vaasa –verkkopalvelussa ja näin ollen mahdollistaa tietojen hyödynnettävyyden osana ympäristön suunnittelua. Tietoja käsitellään aina ryhmittäin, ei yksilötasolla, jolloin julkaistavista tuloksista on mahdotonta jäljittää yksittäisiä vastauksia. Aineistoa voidaan siirtää rajoitetusti kaupunkisuunnittelun käyttöön, jolloin aineistosta poistetaan yksityisyyden suojaa uhkaavat tiedot.
Rekisteröityminen ja kirjautuminen
Verkkopalveluun on mahdollista tutustua ilman rekisteröitymistä tai sisään kirjautumista. Tällöin vastaajan antamat tiedot eivät kuitenkaan tallennu. Tutustumistilassa vastaaja voi tutustua palvelun eri sisältöihin, jolloin punaisella kirjoitettu teksti muistuttaa tutustumistilasta ja mahdollistaa rekisteröitymisen tai sisään kirjautumisen haluttaessa. Rekisteröityminen mahdollistaa seurantatiedon keräämisen ja helpottaa vastaamista, koska perustiedot täytyy syöttää vain ensimmäisellä vastaamiskerralla. Rekisteröityminen ehkäisee myös palvelun väärinkäyttöä.
Rekisteröidyttyään palvelun käyttäjäksi vastaaja voi tulla takaisin, näin halutessaan, kirjautumalla sisään. Jos vastaaja antaa luvan käyttää vastaajan antamaa sähköpostiosoitetta, voidaan vastaajalle lähettää salasanan unohtuessa uusi salasana ja tiedottaa verkkopalvelun tapahtumista.
Tutkimuksen rekisteriseloste
Tutkimuksen rekisteriseloste (pdf-tiedosto).
Apua ongelmatilanteisiin (selaimet ja asetukset)
Kysely toimii parhaiten Firefox 3 -selaimella. Muita selaimia, joilla kysely on testattu ja todettu toimivan hyvin ovat IE7, Google Chrome, Opera ja Firefox 2.
JavaScript ja evästeet on sallittava
PehmoGIS-kysely käyttää JavaScript-kieltä, joten selaimesi tulee sallia sen suorittaminen. Samoin tulee sallia evästeiden käyttö. Evästeet ovat pieniä kiintolevylle tai muistiin tallettuvia tekstitiedostoja, joiden avulla voidaan tallettaa tietoa selaamistasi sivustoista. Evästeiden avulla ei voida käynnistää ohjelmia eikä välittää viruksia koneeseesi.
Näin muutat selaimen asetukset
Tässä ohjeita yleisimpien www-selainten asetusten muuttamisesta siten, että PehmoGIS-kysely toimii.
Firefox:
- Valitse valikosta Työkalut > Asetukset. Valitse Asetukset-ikkunassa Sisältö kohta ja valitse kohta 'Salli JavaScript -komentosarjat'.
- Valitse sitten Asetukset ikkunassa Tietosuoja-sivu. Evästeet-otsikon alta valitse kohta 'Sivustot voivat asettaa evästeitä'. Hyväksy muutokset painamalla OK.
Internet Explorer 6.x:
- Valitse valikosta Työkalut (Tools) > Internet-asetukset (Internet Options).
- Valitse Asetus-ikkunasta Tietosuoja (Security) -välilehti. Aseta tietosuojatasoksi (Security Level) Normaali (Medium tai Medium-low) liukuvalitsinta siirtämällä.
Internet Explorer 7.0:
- Valitse valikosta Työkalut (Tools) > Internet-asetukset (Internet Options).
- Valitse Internet asetukset -ikkunassa Suojaus (Security) -välilehti. Aseta Vyöhykkeen suojaustaso kohtaan Keskitaso tai Keskivahva. Voit käyttää myös Mukautettua tasoa (Custom Level). Varmista silloin, että ainakin seuraavat kohdat ovat valittuina 'Scripting/Active Scripting/Enable'.
Opera:
- Valitse valikkoriviltä Tiedosto ja Asetukset...
- Valitse uuden ikkunan vasemmasta laidasta kohta Verkko ja sieltä alakohta Yksityisyys.
- Valitse Evästeet - kohdasta Ota evästeet käyttöön. Hyväksy asetukset valitsemalla OK.
Sinun Vaasa – verkkopalvelun sisältö:
Arvioi ympäristösi vahvuuksia ja heikkouksia
Arkiset kokemuksesi lähiympäristöstäsi paljastavat elinympäristösi hyvät ja huonot puolet. Eri ihmisten kokemukset elinympäristön tärkeistä piirteistä vaihtelevat, siksi kartoitamme näitä asioita melko monipuolisesti neljän teeman kautta. Asukkaan kokemuksiin perustuva tieto elinympäristön eri ominaisuuksista on tärkeää ja tarpeellista, jotta kaupunkia voidaan kehittää ja suunnitella jatkossa parempaan suuntaan. Merkitsemällä asioita kartalla, tieto voidaan muuttaa ns. paikkatietomuotoon, joka edistää tiedon tehokasta siirtoa osaksi kaupunkisuunnittelua. PehmoGIS-verkkopalvelussa sinulla on mahdollisuus tuottaa omiin kokemuksiisi pohjautuvaa tietoa osaksi elinympäristösi kehittämistä.
Anna parannusehdotuksia
Olet varmasti usein havainnut ympäristössäsi asioita, joiden toivoisit olevan toisin ja ehkä olet myös miettinyt, miten asian voisi toteuttaa paremmin. Merkitsemällä kartalle parannusehdotuksia kerätään tietoa siitä, miten vaasalaiset haluaisivat muuttaa ja kehittää ympäristöään.
Arvioi arjen palveluitasi
Tulevien palvelupaikkojen sijaintiin ja sisältöihin vaikuttaa paljon sinun näkemyksesi nykyisistä palveluista. Arvioimalla käyttämiäsi arjen palveluita tuotat tietoa siitä miten tärkeä palvelu sinulle on, miten usein käytät kyseistä palvelua ja onko palvelun sijainti hyvä.
Piirtäessäsi kartalle reitin, jota kuljet palveluun tai jolla ulkoilet, voit osoittaa miten käytät ympäristöäsi, missä käyttämäsi reitit sijaitsevat ja millä tavoin liikut ympäristössäsi. Tämän tiedon avulla voidaan tulevaisuudessa kehittää ympäristöä vastaamaan paremmin asukkaiden liikkumistarpeita.
Katso omaa karttaasi
Omalla kartallasi voit tarkastella jo tekemiäsi henkilökohtaisia paikannuksia.
Muuta omia tietojasi
Rekisteröityessäsi palvelun käyttäjäksi annat käyttäjätunnuksen ja salasanan, taustatietojasi ja merkitset kotitalon kartallesi. Jos haluat muuttaa jotain jo antamiasi tietoja tai täydentää aikaisemmin antamiasi tietoja voit tehdä sen täällä.
Katso vaasalaisten antamia vastauksia
Kaikilla on henkilökohtainen näkemys oman elinympäristönsä piirteistä. Tämä työkalu mahdollistaa Sinun Vaasa -verkkopalveluun kertyneiden vastausten tarkastelun ja analysoinnin. Voit verrata omia kokemuksiasi muiden vaasalaisten kokemuksiin. Samalla saat tietoa siitä, mitä mieltä vaasalaiset oikeastaan ovat elinympäristöstään ja millainen paikka Vaasa on asua ja elää.
Katso Vaasalaisten antamia vastauksia –osio avataan viiveellä, jotta aineistoa jota palvelussa esitetään on kertynyt riittävästi. Osio avataan syksyllä 2010.
Äänestä Palosaaren ideakilpailun ehdotuksia
Palosaaren salmen ja Mansikkasaaren tulevassa ideakilpailussa tullaan hyödyntämään Sinun Vaasa –verkkopalvelussa kerättyä aineistoa. Myöhemmin vaasalaisilla on mahdollisuus äänestää ja kertoa mielipiteensä Sinun Vaasa -verkkopalvelussa kilpailuehdotuksista.
Ideakilpailun kilpailuehdotukset tuodaan sivustolle syksyllä 2010.
Palautetta verkkopalvelusta
Laatikkoon voit antaa palautetta verkkopalvelusta. Lopuksi paina Lähetä palaute -painiketta.
Käyttö-ohjeita:
Vastaaminen
Verkkopalvelu on jatkuvasti auki oleva Internet-sivusto, jonne voit rekisteröidyttyäsi palata aina halutessasi. Toivomme sinun vastaavan kaikkiin kysymyksiin sekä merkitsevän kartalle kaikki asiat, jotka koet elinympäristösi kannalta tärkeiksi.
Palvelussa on kaksi tärkeää elementtiä. Toinen on vasemmalla sijaitseva pääsivu, josta löydät palvelun varsinaisen sisällön ja sen eri toiminnallisuudet. Toinen puolestaan on karttanäkymä, jolla palvelussa pääasiassa toimitaan merkitsemällä asioita pääsivulta kartalle. Ensimmäisellä kerralla ja rekisteröityessäsi palvelun käyttäjäksi pyydämme sinua vastaamaan tiettyihin osioihin, mutta tämän jälkeen voit liikkua verkkopalvelussa miten haluat ja valita vapaasti mihin aihealueeseen haluat vastata.
Palvelussa eteneminen
Liikkuminen verkkopalvelussa tapahtuu pääsivulla olevien välilehtien kautta. Voit vapaasti liikkua välilehdeltä toiselle haluamassasi järjestyksessä välilehteä klikkaamalla. Voit vastata kysymyksiin, tehdä merkintöjä kartalle ja tarkastella tai muuttaa jo antamiasi vastauksia. Jokainen välilehti edustaa eri aihealuetta. Tullessasi uudestaan palveluun voit tehdä uusia merkintöjä kartalle, muuttaa tai poistaa jo antamiasi merkintöjä klikkaamalla haluamaasi kohdetta.
Tehdessäsi merkinnän kartalle seuraa ohjeita, joita ilmestyy pieneen, kartan päälle ilmestyvään ikkunaan.
Keskeyttäminen
Palveluun palaaminen myöhemmin on helppoa, jos rekisteröidyt käyttäjäksi. Rekisteröidyttyäsi voit kirjautua sisään ja keskeyttää vastaamisen aina halutessasi. Antamasi tiedot säilyvät palvelun muistissa, jolloin sinun on helppo jatkaa vastaamista palatessasi palveluun.
Tietojen tallentuminen
Antamasi tiedot tallentuvat klikkaamalla Tallenna -painiketta.
Kartan käyttö
Kartalla liikkuminen:
Kartalla liikutaan kartan oikeasta reunasta löytyvien nuolipainikkeiden avulla. Tee näin: klikkaa haluamaasi suuntaan osoittavaa nuolta hiirellä. Kartta liikkuu tällöin aina yhden pykälän valitsemaasi suuntaan.
Voit myös siirtää karttanäkymää hiirellä raahaamalla.
Tee näin raahataksesi karttaa hiirellä: klikkaa hiiren painike alas missä tahansa kohtaa kartan päällä. Pidä painike pohjassa ja siirrä hiirtä haluamaasi suuntaan. Kartta liikkuu hiiren mukana.
Kartan lähennys ja loitonnus:
Kartan lähentämiseen ja loitontamiseen (zoomaamiseen) on kaksi tapaa. Karttaa voi lähentää ja loitontaa zoomauspalkin (kartan oikeassa reunassa) tai hiiren vierityspainikkeen avulla.
Zoomauspalkin avulla karttaa voi lähentää klikkaamalla plus-painiketta (+) ja loitontaa klikkaamalla miinus-painiketta (-). Näkymää voi säätää myös suoraan raahaamalla palkin osoitinta ylöspäin tai alaspäin.
Jos hiiressäsi on niin sanottu vierityspainike (tai 'rulla') voit zoomata myös sen avulla. Kartta zoomaa lähemmäksi, kun vierität rullaa eteenpäin ja kauemmaksi, kun vierität rullaa taaksepäin.
Ilmakuvan käyttö
Ilmakuva -painike löytyy zoomauspalkin alapuolelta. Sitä klikkaamalla avautuu ilmakuva.
Kohteiden merkitseminen kartalle
Kodin tai muun paikan merkitseminen:
Verkkopalvelussa merkitään kartalle usein pistemäisiä merkintöjä. Esimerkiksi kotitalo merkitään kartalle pisteenä. Muita pistemäisiä kohteita ovat esimerkiksi ympäristön vahvuudet ja heikkoudet, parannusehdotukset, työ- tai opiskelupaikka ja muut palvelupaikat.
Esimerkki pisteen merkitsemisestä kartalle: Kodin merkitseminen
- Etsi aluksi kartalta kotisi sijainti.
- Valitse Koti-työkalu klikkaamalla sitä hiirellä, jolloin se aktivoituu.
- Klikkaa karttaa kodin kohdalla. Koti sijoitetaan osoittamaasi kohtaan.
- Vahvista kodin sijainti avautuvassa ikkunassa klikkaamalla Tallenna kohde -painiketta. Mikäli koti meni väärään paikkaan, voit poistaa sen valitsemalla Poista kohde -toiminnon.
Reitin piirtäminen kartalle:
Reitti (tai viiva) piirretään kartalle hiirellä klikkailemalla. Aloita piirto reitin jommastakummasta päästä. Kun reitti on valmis, lopeta piirto hiiren kaksoisklikkauksella.
Esimerkki reitin piirtämisestä: Kauppamatkan merkitseminen
- Etsi haluamasi paikka kartalta.
- Valitse Kauppamatka -työkalu.
- Aloita reitin piirto klikkaamalla karttaa reitin alkupään kohdalla. Jatka reitin piirtämistä klikkailemalla karttaa reittiä seuraillen.
- Lopeta piirto hiiren kaksoisklikkauksella.
- Kerro reitistä haluamasi asiat ja tallenna reitti.
Huom! Jos reittisi jatkuu näkymän ulkopuolelle, voit siirtää karttaa viemällä hiirtä kartan reunan yli (Firefox-selain) tai kartan siirtonuolia klikkailemalla (mm. Internet Explorer).
Alueen piirtäminen kartalle:
Alue merkitään kartalle piirtämällä sen reunaviiva hiirellä klikkailemalla. Aloita piirto klikkaamalla karttaa jossain alueen kulmapisteessä. Jatka piirtämistä klikkailemalla kartalle reunaviiva piste pisteeltä. Kun alue on valmis, lopeta piirto hiiren kaksoisklikkauksella.
Esimerkki alueen piirtämisestä: Kohennettavan alueen merkitseminen
- Etsi haluamasi paikka kartalta.
- Valitse Kohennettava alue -työkalu.
- Aloita alueen piirto klikkaamalla karttaa jossain alueen kulmapisteessä. Jatka alueen piirtämistä klikkailemalla karttaa reunaviivaa seuraillen piste pisteeltä.
- Lopeta piirto hiiren kaksoisklikkauksella.
Huom! Jos alueesi jatkuu näkymän ulkopuolelle, voit siirtää karttaa viemällä hiirtä kartan reunan yli (Firefox-selain) tai kartan siirtonuolia klikkailemalla (mm. Internet Explorer).
Kohteen muuttaminen tai poistaminen:
Voit muuttaa kohteen sisältöä (esimerkiksi kohteesta kirjoittamaasi kuvausta) klikkaamalla kohdetta. Tehtyäsi haluamasi muutokset paina Tallenna kohde -painiketta. Voit poistaa kohteen klikkaamalla kohdetta ja valitsemalla Poista kohde -toiminnon.